Odotamme jo täällä Yazzissa joulunpyhiä ja vapaita, jotta saamme vihdoinkin hengähtää hetkeksi ja nauttia kiireettömyydestä ennen tulevaa uuden vuoden juhlasesonkia.
Kuitenkin pari viikkoa sitten saimme pienen irtioton ja hengähdystauon, kun vietimme Yazzin yhteisiä pikkujouluja. Tänä vuonna päätimme ottaa mahdollisimman rauhallisesti herkutellen. Jenna kutsui Irenen ja minut kotiinsa syömään, eikä ruokakaan ollut ihan joulukaavan mukaista vaan päätimme kokeilla jotain erilaista, koska jouluna sitten saa vatsan täyteen jouluruokaa.
Välillä on ihan superkivaa istuskella työkavereiden kanssa yhteisen pöydän äärellä ja viettää iltaa jutustellen kaikesta, mihin ei yleensä työpäivien aikana ole aikaa. Vaikka olemmekin tiiviisti saman katon alla töissä monia tunteja viikossa, niin yhteiset tauot ja jutusteluhetket ova harvassa.
Pikkujouluiltamme olikin sitten puhetta tulvillaan ja arvaatte varmaan mistä juttelimme?;)
Leppoisaa joulunodotusta ja älkäähän stressailko liikaa joululahjojen ja muiden joulujuttujen kanssa:)
- Sirkku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi, kysy tai vinkkaa vaikka postausaiheesta! :)