maanantai 2. maaliskuuta 2015

The Youth Couture

Mites teidän maanantai siellä ruudun toisella puolella on alkanut?
Itselläni tää maanantai pitkästä aikaa ei oo tuntunut niin maanantailta kuin yleensä:)

Syynä tähän taitaa olla se, että mulla oli superkiva työpäivä Yazzissa ja päivän päätteeksi sain treenailla Toni&Guyn uudesta 2014-2015 Lexicon-kokoelmasta yhtä kampausta - The Youth Couturea. Kampaus on saanut vaikutteita London Fashion-viikolta.

Aikomukseni ois tulevaisuudessa tasaisin väliajoin treenailla erilaisia kampauksia, värjäystekniikoita yms. mitkä mua kiinnostaa ja missä koen olevani heikoimmillani.
Mallipäänä tällä kertaa toimi jälleen kukas muukaan kuin kummityttöni Taru:) Hänelle on niin kiva kokeilla eri kampauksia, koska hiusten pituus riittää melkein takapuoleen asti! 












Tälläistä tänään:) Toivotaan, että hyvä fiilis jatkuu koko viikon! Työkaveritkin olisivat varmaan mielissään;)
Huomenna kutsuukin sitten Helsinki. Menen moikkaamaan label.m:än Karoliinaa ja Tuukkaa. Tarkoitus ois treffata pitkästä aikaa ja päivän teema taitaa pitkälti olla label.m <3
Onneksi jää varmaan sen verran vapaata päivän päätteeksi, että ehdin tsekata ainakin Monkin valikoiman:)

Ollaan taas kuulolla ja hyvää fiilistä myös teille kaikille alkavaan viikkoon!!

<3:lla Sirkku



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy tai vinkkaa vaikka postausaiheesta! :)